Sulaon Oy on perustettu vuonna 2005. Toiminta-ajatuksenamme on, että asiakas saa samasta paikasta kaiken tarvittavan ideansa kehittämiseen ja toteuttamiseen suunnittelusta ja valmistuksesta aina testaukseen ja loppukokoonpanoon asti. Tavoitteenamme on kasvaa hallitusti tulorahoituksella ja pyrkiä pitkäaikaisiin asiakassuhteisiin. Monet nykyasiakkaistamme ovat olleet mukana käytännössä alusta asti.

Suunnittelemme
• elektroniikkaa ja piirilevyjä
• näihin liittyviä ohjelmistoja niin sulautettuihin järjestelmiin kuin PC-ympäristöön
• mekaniikkaa, esimerkiksi itse tuotteisiin tai niiden valmistukseen liittyvää
• apuvälineitä, jigejä, mittaus- ja testauslaitteita, osineen ja ohjelmistoineen

Toimitilat
Toimipaikkamme sijaitsee Salossa, jossa on elektroniikkateollisuudesta vuosikymmenien perinteet. Käyttämämme tilat on rakennettu ja räätälöity tarpeidemme mukaan. Huolta pidetään niin tasaisesta lämpötilasta kuin ilmankosteudesta, ja ESD-suojaus kattaa tuotantotilojen lisäksi koko tuotekehityksen, soveltuvin osin aina neuvottelutiloihin asti.

Tuotannossamme olemme alusta alkaen käyttäneet vain lyijyttömiä juotteita, ja reflow-uuni lämpenee hiilineutraalisti vesivoimalla. Itse suunnittelemamme ilmanvaihtojärjestelmä mahdollistaa lämmityskaudella esim. tuotantokoneiden ja serverien hukkalämmön talteenoton ja hyötykäytön, ja vastaavalta osin vähentää jäähdytystarvetta kesäisin. Jätteiden lajittelu parhaiden mahdollisuuksien mukaan kuuluu itsestäänselvyyksiin.